"Tarvittaisiin myös aine, joka opettaisi monipuolisesti eri uskonnoista, uskonnottomuudesta, etiikasta ja moraalista" : evankelis-luterilaisen uskonnon luonne peruskoulun oppiaineena opetussuunnitelman perusteissa 1970-2014

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää peruskoulun evankelis-luterilaisen uskonnon oppiaineen luonnetta vuosina 1970-2014. Tutkimuksen aineistona olivat vuosien 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteasiakirjat. Varsinaiseksi tutkimuskohteeksi muodostui näin ollen se, miten evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen luonne määrittyi eri aikoina kirjoitetuissa opetussuunnitelmassa ja miten tämä luonne on kehittynyt läpi peruskoulun historian. Tutkimus toteutettiin useilla eri analyysitavoilla. Oppiaineen yleistä luonnetta tutkittiin sekä oppimistavoitteitten että oppisisältöjen näkökulmasta. Oppimistavoitteet analysoitiin laadullisen tutkimusotteen kautta luokittelemalla kukin tavoite ensinnäkin Ninian Smartin uskontojen ulottuvuus-mallin mukaisten luokkien sekä toisaalta Bloomin taksonomian kognitiivisen ja affektiivisen oppimisen välille tehdyn peruserottelun mukaisesti. Lisäksi oppimistavoitteet analysoitiin systemaattisen analyysin keinoin, jolloin kyettiin paljastamaan tavoitteisiin implisiittisesti sisältyneitä käsityksiä uskonnonopetuksesta ja sen luonteesta. Oppisisällöt analysoitiin systemaattisen analyysin keinoin, jotta voitiin löytää niihin sisäänkirjoitettuja käsityksiä oppiaineksen sisäisestä struktuurista ja sen paljastamista julkilausumattomista opetusta ohjaavista oletuksista. Tutkielman taustaluvussa käsitellään yleisesti suomalaisen uskontokasvatuksen historian sekä erityisesti uskonnonopetuksen kehityksen päälinjoja ennen siirtymistä rinnakkaiskoulujärjestelmästä peruskouluun. Ennen kansakoulua uskontoon liittyvä opetus oli ollut pitkälti katekismusopetusta. Uuden kansakoulun uskonnonopetus nosti uuden pedagogiikan myötä vahvemmin keskiöön Raamattuun liittyvän aineksen, vaikka kiistat katekismusopetuksen asemasta ja uskonnonopetuksen asemasta suhteessa kirkon kasvatukseen jatkuivat läpi kansakoulun historian. Peruskouluun siirryttäessä uskonnonopetus oli alettu ymmärtää entistä selkeämmin yhteiskunnan tarpeista nousevana opetuksena. Uskonnonopetuksen oppiaineksen peruselementit ovat pysyneet varsin samoina läpi peruskoulun, vaikka painotuksissa on ollut muutoksia. Maailmanuskontojen osuus on hiljalleen kasvanut. Raamattuopetuksen määrä on vastaavasti vähentynyt ja sen rooli opetusta ohjaavana keskuksena näyttää kadonneen. Kirkkohistorian osuus näytti olleen kasvussa, kunnes vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteet leikkasivat sen osuutta siirtämällä painopistettä uskonnolliseen nykytodellisuuteen. Etiikka on ollut keskeistä sisältöä läpi peruskoulun. Vuoden 2014 opetussuunnitelmassa uutta on laaja-alaisen ja uskontotieteellisen otteen selkeä vahvistuminen sekä uskonnottomuuden selvempi huomiointi. Sisältöjen verrattaisesta pysyvyydestä huolimatta opetuksen tavoitteitten määrittämä luonne on ollut jatkuvassa muutoksessa. POPS 1970 korosti opetuksen eettis-yhteiskunnallista luonnetta, kun taas POPS 1985:ssä painotettiin oppilaan omakohtaista kokemusta ja yksilöllisyyttä. POPS 1994 siirsi opetuksen painopisteen affektiivisesta kognitiiviseen oppimiseen ja uskonnollis-katsomuksellisen yleissivistyksen tavoitteluun. Uuden uskonnonvapauslain myötä POPS 2004 korosti uskonnon kulttuurillista luonnetta ja merkitystä. Peruskoulun uskonnonopetuksen suurin yksittäinen murros tapahtui POPS 2014:n myötä, kun uskontotieteellinen ote voimistui ja koko opetussuunnitelma organisoi-tiin oppijalähtöisten ja uskonnon ilmiöön liittyvien osaamistavoitteitten kautta. Muutos merkitsi selvää pedagogista käännettä suomalaisen uskonnonopetuksen historiassa. Diskussioluvussa esitetyn perusteella POPS 2014:n mukainen evankelis-luterilainen uskonnonopetus vastaa erinomaisen hyvin katsomusopetuksen kansainvälisiä kriteereitä